TA-Yhtiöiden kesän 2022 kesätyöpaikat ovat nyt haettavissa. Palkkaamme tulevaksi kesäksi lähes 100 nuorta eri puolille Suomea. Kesätöitä on tarjolla aiempien vuosien tapaan vihertöiden, myynnin, remontoinnin sekä erilaisten toimistotehtävien parissa. Tänä kesänä palkkaamme kesätyöntekijöitä myös esittelemään asuntojamme Naantalin asuntomessuilla.
Kesällä 2022 TA-Yhtiöillä on jälleen tarjolla kesätöitä niin ensimmäistä työpaikkaa hakeville kuin jo kokeneemmille ja opinnoissaan pidemmälle edenneille. Tuemme nuorten työllistymistä tarjoamalla kesätyö- ja harjoittelupaikkoja asumisen ja kiinteistöjen parissa.
– Koronatilanteen jatkuessakin pystymme edelleen tänäkin kesänä työllistämään ison joukon nuoria erilaisiin tehtäviin, mistä voimme olla ylpeitä. Kesätyöpaikka on tärkeää työelämään tutustumista, ja nuorten työpanos on meille arvokasta. Meillä pääsee tekemään mielenkiintoisia tehtäviä osaavien ammattilaisten joukossa ja ohjauksessa, henkilöstöjohtaja Anne-Mari Mäkinen kertoo.
Kesätyöpaikat ovat nyt haettavissa
Nyt on oikea aika hakea kesätöitä, sillä TA-Yhtiöiden tulevan kesän kesätyöpaikat ovat nyt haettavissa. Tarjoamme kesätöitä aiempien vuosien tapaan vihertöiden, myynnin, remontoinnin sekä erilaisten toimistotehtävien parissa.
– Eniten kesätöitä on tarjolla viherosastolla. Pihatyöntekijät pääsevät näkemään konkreettisesti työnsä jäljen, ja hyvin hoidetut pihat ilahduttavat asukkaitamme. Pihatyöntekijöiden työpäivät koostuvat pääosin kitkemisestä, siistimisestä ja haravoinnista. Töitä tehdään 4-5 henkilön tiimeissä kokeneemman tiiminvetäjän johdolla, Anne-Mari Mäkinen kertoo.
Kesätöitä on tarjolla Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Turussa ja Oulussa. Tänä kesänä haemme myös messutyöntekijöitä Naantalin asuntomessuille.
– Naantalin asuntomessuilla esittelemme vuokra-asunnoista koostuvaa rivitalokokonaisuutta Lounatuulen messualueella sekä messujen oheiskohdetta, Naantalin keskustassa sijaitsevaa asumisoikeuskerrostaloa. Messutyöntekijät pääsevät omalta osaltaan tekemään messuvieraiden käynnistä onnistuneen, ja heillä on hieno tilaisuus päästä näkemään asumisen kesän ykköstapahtuma myös kulissien takaa, Anne-Mari Mäkinen sanoo.
Asuntomessuvalmisteluihin voi kurkata Kohti asuntomessuja -blogissamme, josta voi katsoa myös kuvia viime vuoden asuntomessuilta Lohjalta.
Mukana vastuullinen kesäduuni -kampanjassa
TA-Yhtiöt on myös mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Kampanjassa mukana olemalla sitoudumme muiden kampanjaan osallistuvien työnantajien tavoin kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen. Periaatteet ovat hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja työtodistus.
– Meille on tärkeää tarjota nuorille mielekäs työ ja hyvä perehdytys. Ei siis haittaa, vaikka aiempaa työkokemusta ei vielä olisi tai yritys ei olisi entuudestaan tuttu, Anne-Mari Mäkinen kannustaa.
Kesätyöhaku on nyt käynnissä! Katso kaikki avoimet kesätyöpaikat, täytä hakemus ja liitä mukaan CV osoitteessa: ta.fi/rekrytointi.