Kirjoittanut: Emma Karhu

Anna Frostell työskentelee jo kolmatta kertaa kesätyöntekijänä TA:n vihertiimissä. Hän kertoo viihtyneensä mainiosti ja saaneensa vihertyöstä inspiraatiota myös tämänhetkisiin opintoihinsa.

TA ei ollut Annalle entuudestaan tuttu yritys ja hän päätyi töihin oman aktiivisuutensa ansiosta. – Huomasin työpaikkailmoituksen netissä ja sen perusteella päätin hakea TA:lle. Halusin kokeilla jotain erilaista kuin, mitä aiemmat työtehtäväni ovat olleet. Minua kiinnosti myös ulkona työskenteleminen, joten vihertyöntekijäksi hakeminen oli juuri sopiva valinta.

Vihertyöntekijän työtehtävät

Anna kertoo, että vihertyöntekijöiden tehtäviin kuuluu esimerkiksi puiden ja pensaiden leikkaaminen, oksien harvennus, haravointi, rikkaruohojen kitkeminen sekä tietysti ajaminen kohteiden välillä. Annan vihertiimillä työaika on puoli kahdeksasta puoli neljään. – Tyypillisenä työpäivän tulen töihin ja laitan kamat ensiksi päälle. Sen jälkeen pakataan kärry ja lähdetään ajamaan kohteeseen. Tehdään töitä muutama tunti, mennään kahvitauolle ja niin edelleen. Näin se suurin pirtein menee.

Vihertyöntekijän tulee osata tarkkuutta, kiinnittää huomiota yksityiskohtiin ja toimia rauhallisesti. – Koneiden oikeaoppisen hallinnan opetteleminen on tärkeää. Täytyy osata tarkkailla ympäristöä ja kiinnittää huomiota yksityiskohtiin esimerkiksi pihojen siisteydessä ja kasveja käsitellessä, Anna kertoo.

– Vihertyöntekijänä olen oppinut tunnistamaan paljon erilaisia kasveja sekä koneiden ja muiden työvälineiden käsittelemistä. Lisäksi olen oppinut tunnistamaan mitä laitteita kannattaa käyttää mihinkin juttuun, hän jatkaa.

Kunnolliset varusteet ja hyvä työporukka

Annan mielestä hyvä työporukka ja kunnolliset varusteet tekevät työstä mieluisaa. Työtehtävät ovat myös motivoivia, koska oman työn tuloksen näkee selkeästi. – Työjengi on mahtava ja työntempo on itselle mieleinen. On myös aina tosi kiva, kun lähtee joltain pihalta ja näkee oman kädenjäljen konkreettisesti. Mielestäni TA:lla kaikki systeemit toimivat tosi hyvin. Pääsee oikeasti hommiin ja koko ajan on järkevää tekemistä. TA:lla on myös virhetyöntekijöille hyvät varusteet ja varastot, Anna jatkaa.

Annalla on ihania muistoja vuosien varrelta TA:lla työskentelemisestä. – Pari kesää sitten oli esimerkiksi ihanaa, kun ostettiin koko porukka lounaaksi pizzat ja mentiin yhdessä syömään niitä aurinkoon.

Suunnitelmissa työntekoa ja opintoja

Annan kokemukset TA:n vihertyöntekijänä auttoivat häntä myös löytämään itselle sopivan opintosuunnan. – Työn innostamana hain opiskelemaan puutarha-alalle. Eli olen siis nyt tänä vuonna aloittanut puutarha-alan opiskelut. Kesällä opinnoista on lomaa ja syksyllä jatkuu taas.

Syksyllä Annalla on suunnitelmissa myös suorittaa koulutusjakso omiin opintoihinsa liittyen. – Meillä on syksyllä koulun kautta työharjoittelu. Tulen työskentelemään puistopuutarhurin kanssa yhteistyössä.

Tulevaisuuden suunnitelmia Annalla on paljon niin työelämään kuin opintoihinkin liittyen. – Työelämään liittyen haluan parantaa kasvientunnistus osaamistani. Minulla on myös tulossa opinnoissa rakentamista käsittelevä kurssi, joka kiinnostaa paljon ja johon haluan panostaa.

Annaa houkuttaa palata TA:lle töihin myös ensi kesänä. – Riippuu mitä kaikkea ensi kesänä on suunnitelmissa. Mahdollisesti olisi kuitenkin tosi kiva jäädä TA:lle töihin ja edetä vaikka vihertyövastaavaksikin jossain vaiheessa.


 

 

Ajankohtaista