Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tuoreen vuosittaisen asuntomarkkinakatsauksen mukaan asumisoikeusasuntojen kysyntä on kasvanut entisestään. TA-Asumisoikeus Oy säilytti paikkansa yhtenä edullisimmista asumisoikeusasuntojen tarjoajista.
ARAn 26.10.2022 julkaiseman asuntomarkkinakatsauksen mukaan TA-Asumisoikeus Oy:n asuntojen asumiskustannukset pärjäävät erinomaisesti asumisoikeusasuntojen vertailussa aikaisempien vuosien tapaan. TA-Asumisoikeus Oy:n käyttövastikkeet ovat muihin asumisoikeusyhteisöihin verrattuna edullisimpia Espoossa, Vantaalla ja Turussa, vaikka yhtiön asunnot ovat markkinoiden uusimpia.
– Esimerkiksi Espoossa tai Vantaalla 67 m² kolmiossa asuva asukkaamme voi säästää asumiskustannuksissa vuodessa jopa lähes 300 euroa ja Turussa jopa 700 euroa verrattuna muihin valtakunnallisesti toimiviin asumisoikeusyhteisöihin, sanoo TA-Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Esa Mustonen.
Helsingissä TA-Asumisoikeus Oy:n käyttövastikkeet ovat valtakunnallisesti toimivien asumisoikeusyhteisöjen vertailussa edullisimpia. Jyväskylässä ja Kuopiossa TA-Asumisoikeus Oy:n asuntojen käyttövastikkeet ovat edullisimmasta päästä. Hieman kilpailijoita kalliimpaa hintatasoa selittää se, että TA-Asumisoikeus Oy:n asunnot ovat kyseisillä alueilla huomattavasti verrokkiasuntoja uudempia.
– Tarjoamme asukkaillemme korkealuokkaisia, verrattain uusia asuntoja edulliseen hintaan. Sen vuoksi asuntojemme käyttöaste on noin 99 prosenttia ja asunnoissamme asutaan pitkään, keskimäärin 7 vuotta, Esa Mustonen sanoo.
Asumisoikeusasuminen on vuokra-asumista edullisempaa
ARAn asuntomarkkinakatsauksesta käy ilmi, että asumisoikeusasuminen on edullisempaa vapaarahoitteiseen vuokra-asumiseen ja ARA-vuokra-asumiseen verrattuna.
Pääkaupunkiseudulla aso-asunnot ovat keskimäärin 45 prosenttia vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja edullisempia. Oulussa eroa on noin 29 prosenttia, Turussa 28 prosenttia, Tampereella 26 prosenttia ja Kuopiossa 22 prosenttia.
Asumisoikeus on kasvattanut suosiotaan
Koronaviruspandemia ja talouden epävarmuuden kasvaminen lisäävät kohtuuhintaisen ja vähäriskisen asumisen tarvetta. Omistus- ja vuokra-asumisen välimaastoon sijoittuva asumisoikeusasuminen on vakiintunut ja merkittävä asumismuoto.
– Asumisoikeusasuntojen kysyntä on selvästi kasvanut koronapandemian myötä ja vahvistunut entisestään vuoden 2022 aikana. Kun koronan myötä arki on keskittynyt enemmän kotiin, asumisoikeusasuminen on mahdollistanut tarvittavat lisäneliöt kohtuuhintaan. Etätöiden vakiintumisen ja käsillä olevan kustannusten nousun myötä asumisoikeusasumisen suosion ennustetaan kasvavan entisestään. Asumisen kustannukset ovat kotitalouksien suurin yksittäinen menoerä, ja jos ne karkaavat käsistä, arjesta tulee hankalaa, Esa Mustonen sanoo.
– Kohtuullisilla asumiskustannuksilla ja hyvin hoidetuilla kiinteistöillämme tuomme mielenrauhaa niin epävarmoina aikoina kuin asukkaiden vaihtelevissa elämäntilanteissa, Esa Mustonen jatkaa.
Vuositasolla 2000 uutta asumisoikeusasuntoa
ARAn katsauksen mukaan Suomessa oli 54 000 asumisoikeusasuntoa elokuussa 2022. Asuntojen määrä on lisääntynyt 2 000 asunnolla vuoden takaiseen verrattuna.
Asumisoikeusasuntoja on kaikkiaan 48 kunnassa, ja ne ovat keskittyneet suuriin, kasvaviin kaupunkeihin sekä niiden kehyskuntiin. Pääkaupunkiseudulla sijaitsee 45 prosenttia, Tampereen seudulla 11 prosenttia ja Turun seudulla 9 prosenttia Suomen asumisoikeusasunnoista.
TA-Yhtiöihin kuuluvalla TA-Asumisoikeus Oy:llä on tällä hetkellä noin 15 500 asumisoikeusasuntoa eri puolilla Suomea, ja se on toiseksi suurin asumisoikeusasuntoja tarjoava yhteisö.
– Arviomme mukaan ensi vuonna valmistuu noin 500 uutta asuntoa. Uusien asumisoikeusasuntojen määrän lisäys ei vastaa kuitenkaan niiden kysyntää. Kohtuuhintaisen asumisen tarve olisikin syytä huomioida entistä paremmin mm. tonttien kaavoituksissa, Esa Mustonen sanoo.
TA-Asumisoikeus Oy:n asumisoikeustalo Hämeenkyläntie 75:ssä Vantaalla.
TA-Asumisoikeus Oy:n käyttövastikkeet eri paikkakunnilla vuonna 2022
Vertailua on tehty kaikkien asumisoikeusasuntojen vastikkeiden kesken. Vastikkeet on ilmoitettu neliöillä painotettuina keskikäyttövastikkeina.
• Helsinki: TA-Asumisoikeus Oy 14,10 €/m²/kk, kaikkien asumisoikeusasuntojen vastikkeet 13,00 €/m²/kk
• Espoo: TA-Asumisoikeus Oy 13,20 €/m²/kk, kaikkien asumisoikeusasuntojen vastikkeet 13,40 €/m²/kk
• Vantaa: TA-Asumisoikeus Oy 12,70 €/m²/kk, kaikkien asumisoikeusasuntojen vastikkeet 13,10 €/m²/kk
• Tampere: TA-Asumisoikeus Oy 11,60 €/m²/kk, kaikkien asumisoikeusasuntojen vastikkeet 11,60 €/m²/kk
• Turku: TA-Asumisoikeus Oy 10,50 €/m²/kk, kaikkien asumisoikeusasuntojen vastikkeet 10,90 €/m²/kk
• Jyväskylä: TA-Asumisoikeus Oy 11,20 €/m²/kk, kaikkien asumisoikeusasuntojen vastikkeet 11,30 €/m²/kk
• Lahti: TA-Asumisoikeus Oy 11,00 €/m²/kk, kaikkien asumisoikeusasuntojen vastikkeet 11,30 €/m²/kk
• Oulu: TA-Asumisoikeus Oy 10,20 €/m²/kk, kaikkien asumisoikeusasuntojen vastikkeet 10,10 €/m²/kk
• Kuopio: TA-Asumisoikeus Oy 11,50 €/m²/kk, kaikkien asumisoikeusasuntojen vastikkeet 11,50 €/m²/kk
Linkki ARAn asuntomarkkinakatsaukseen.
Lisätietoa asumisoikeusasumisesta.