Vihreistä vihrein -kerrostalokorttelin kattopuutarhat olivat syyskuun alussa Helsingissä järjestetyn Kaupunkielämää Jätkäsaaressa -tapahtuman vetonaula. Olimme mukana Suomen Asuntomessujen ensimmäistä kertaa järjestämässä tapahtumassa esittelemässä ainutlaatuista kerrostalokorttelia sekä kertomassa toiminnastamme ja asunnoistamme.
Järjestimme Kaupunkielämä Jätkäsaaressa -tapahtuman ajan opastettuja esittelykierroksia Vihreistä vihrein -korttelin vuokra- ja asumisoikeustalojen katoille rakennetuille kattopuutarhoille. Esittelykierrokset olivat todella suosittuja, ja moni kertoi tulleensa messuille ainoastaan nähdäkseen kattopuutarhat. Osalla kierroksista mukana oli Vihreistä vihrein -hankkeen ”äiti”, maisemasuunnittelija Taina Suonio, joka esitteli lukuisille kiinnostuneille vielä tarkemmin kattopuutarhoja sekä niihin liittyvää tutkimushanketta.
Kattoviljelylle olisi kiinnostusta muuallakin
Vihreistä vihrein -kerrostalokorttelin erikoisuutena ovat talojen katoille rakennetut viherkattopihat, joilla asukkaat voivat viettää aikaa. Katoilla on mm. viljelypuutarha, jossa on viljelylaatikoita sekä lasitettu kasvihuone. Viljelystä kiinnostuneiden asukkaiden muodostama viljelyryhmä huolehtii kasveista ja kerää sadon.
- Viherrakentaminen kiinnostaa selvästi ihmisiä, ja olemme iloisia, että niin moni tuli tutustumaan Vihreistä vihreimpään. Kattopuutarhojen esittelykierroksilla kuulimme vaikuttuneita kommentteja, että tällaista todella on keskellä Helsinkiä talojen katoilla. Monet toivoivat, että tällaisen voisi monistaa muuallekin, kertoo markkinointikoordinaattori Anu Vähäkallio TA-Yhtiöistä.
Kattopuutarhoihin kävi tutustumassa tapahtuman aikana mm. Helsingin kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari Anni Sinnemäki, joka oli iloinen Vihreistä vihrein -korttelin herättämästä suosiosta. Nähtiinpä kattopuutarhoilla myös mm. kirjoista ja elokuvista tuttu Heikki Kinnusen näyttelemä Mielensäpahoittaja, joka osallistui opastetulle esittelykierrokselle yhdessä muiden kiinnostuneiden ja kuvausryhmän kanssa. Tapahtuma huipentui sunnuntaina 9.9. Mikael Gabrielin keikkaan, jota ennen puutarhaviljelystäkin kiinnostunut suosittu artisti kävi tutustumassa kaupunkiviljelyyn Vihreistä vihreimmän katoilla.
Vihreä kaupunkitalo toimii mallina viherrakentamisesta
Vihreistä vihrein on paitsi yli 200 ihmisen koti myös Helsingin yliopiston ja Tampereen yliopiston tutkimushanke, jossa tutkitaan kaupunkiympäristöön soveltuvaa viherrakentamista niin biologisesta, rakennusteknisestä kuin sosiologisestakin näkökulmasta. Hanke on osa Helsingin kaupungin kestävä kerrostalo -ohjelmaa, ja vihreän kaupunkitalon tavoitteena on toimia mallina viherrakentamisesta helsinkiläisissä kaupunkiolosuhteissa. Tavoitteena on selvittää viherrakentamisen toimivuutta kerrostalon katoissa sekä saada arvokasta tietoa viherkattojen vaikutuksesta asumiseen ja yhteisöllisyyteen.
Lue lisää:
Vihreistä vihrein -korttelista ja tutkimuksesta voi lukea lisää osoitteessa ta.fi/julkaisut/vihreista-vihrein.
Asumisoikeus- ja vuokratalojen asuntoihin voi tutustua osoitteissa ta.fi/lansisatamankatu36 ja ta.fi/hyvantoivonkatu4.