Tänä vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta TA-Yhtiöiden synnystä. TA sai alkunsa Tarveasunnot Oy nimisestä yhtiöstä. Alkuvuosina Tarveasunnot työllisti muutaman työntekijän ja toiminta keskittyi aravavuokratalojen rakennuttamiseen. Nykyään TA työllistää noin 250 työntekijää 11 paikkakunnalla ja tarjoaa kodin noin 36 000 ihmiselle lähes 19 000 asunnossa.
TA-Yhtiöiden henkilökuntaa vuonna 2020 Kilon päätoimipisteessä.
70-LUKU – TARINA ALKAA
1970 Tarveasunnot Oy perustetaan Helsingissä.
1974 Ensimmäiset vuokra-asunnot Hämeenlinnan Sahratie 5 ja Pirkkalan Kreetankuja 6 valmistuvat.
Sahratie 5 Hämeenlinnassa oli valmistuessaan vuonna 1974 TA-Yhtiöiden ensimmäisiä vuokrataloja.
80-LUKU – TOIMINTA LAAJENEE
Ensimmäinen oma toimisto Helsingin Annankatu 2:een. Henkilöstöä noin kymmenen.
1985 Pohjois-Suomen toimintaa helpottamaan avataan toimisto Oulaisiin.
1986 Päätoimipiste siirtyy Annankadulta Sibeliuksenkadulle.
TA-Yhtiöiden työntekijä työskentelemässä TA:n alkuvuosina.
90-LUKU – ENSIMMÄINEN ASOKOHDE VALMISTUU
1990 TA-Asumisoikeus Oy perustetaan. Laki asumisoikeusasumisesta tulee voimaan 14.7.1990. Kesällä 1990 päätoimipiste muuttaa Sibeliuksenkadulta Hiomotielle Pitäjänmäkeen. Oulaisten toimisto muuttaa Ouluun.
1992 TA:n ensimmäinen asuntomessukohde Kurjenpolvi 2 Mäntsälässä valmistuu.
1993 TA-Asunnot Oy perustetaan. TA-Asunnot Oy tarjoaa vuokra-asuntoja pääosin pääkaupunkiseudulla ja Turun alueella.
1993 TA-Asumisoikeus Oy:n ensimmäinen asumisoikeuskohde valmistuu Espoon Jalavakujalle.
Jalavakuja 2 Espoossa on TA-Asumisoikeus Oy:n ensimmäinen asumisoikeuskohde. Kuvassa 90-luvun keittiötyyliä.
1996 Taova Oy perustetaan. Taova rakennutti ja hallinnoi osaomistuskohteita. Osaomistuskohteissa asukas osti 10 % osuuden asunnosta ja asui siinä vuokralla sopimuksesta riippuen 10–20 vuotta, jonka jälkeen asunnon loppuosuuden saattoi lunastaa itselleen ja asunnosta tuli omitusasunto. Kaikki TA:n osaomistuskohteet on lunastettu eikä TA:lla ole nykyisin osaomistuskohteta.
1997 Päätoimipiste muuttaa Espoon Sinikalliontielle. Samana vuonna avataan toimipisteet Turkuun ja Tampereelle sekä perustetaan TA-Rakennuttaja Oy vastaamaan kohteiden rakennuttamisesta.
1999 TA-Yhtymä Oy perustetaan rakennuttamaan ja hallinnoimaan vuokra-asuntoja. TA-Yhtymä Oy:n asunnot ovat pääosin valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa.
2000-LUKU – UUDEN VUOSITUHANNEN ALKU
2000 Konsernirakenteen muutos. Valtion tukemat vuokra- ja asumisoikeusasunnot kuuluvat yleishyödylliseen ja vapaarahoitteiset asunnot vapaarahoitteiseen konserniin. Vapaarahoitteiseen konserniin kuuluu lisäksi ravintola-, hotelli- ja kokouspalveluja tuottava Kassiopeia Finland Oy.
2000 Lahden toimipiste avataan.
2003 Hämeenlinnaan perustetaan toimipiste.
2005 TA.fi-sivusto perustetaan. Kaikki vapaat asunnot löytyvät yhdestä osoitteesta.
2006 Jyväskylän toimisto avataan juuri valmistuneen vuokratalon alakertaan osoitteeseen Schaumanin Puistotie 45.
Schaumanin Puistotie 45:n asunnot ovat TA:n vuokra-asuntoja. Vuonna 2006 tiloissa aloitti TA:n Jyväskylän toimipiste, joka on sittemmin muuttanut useamman kerran.
2010-LUKU – VAHVAN KASVUN AIKA
2010 Asiakaspalvelun parantamiseksi asiakaspalvelukeskus aloittaa toiminnan lokakuussa 2010 Kittilässä. Asiakaspalvelukeskuksessa vastataan asiakkaiden puheluihin, viesteihin ja chatteihin neljän asiakaspalvelijan voimin arkisin kahdeksasta neljään. Samana vuonna TA-Asumispalvelut Oy aloittaa toiminnan tarjoten laadukasta ja luotettavaa siivous- ja kodinhoitopalvelua pääkaupunkiseudulla.
2011 TA-Asumisoikeus Oy ostaa Vantaan kaupungilta VAV Asumisoikeus Oy:n. Kaupan myötä TA-Asumisoikeuden omistukseen siirtyy koko VAV Asumisoikeuden kiinteistökanta, yhteensä 527 asumisoikeusasuntoa Vantaalla.
2014 Kuopion toimipiste avataan. Pääkaupunkiseudulle avataan toinen toimipiste Helsingin Kivikkoon.
2015 Osallistumme Vantaan asuntomessuille. Asuntomessukohteemme Rubiinikehä 1 A on valmistuessaan Euroopan suurin puukerrostalo. Vantaan toimisto avataan Rubiinikehän asumisoikeustalon alakertaan. TA:n Facebook-sivut avataan.
Vantaan asuntomessukohteemme Rubiinikehä 1 A oli valmistuessaan Euroopan suurin puukerrostalo. Vantaan toimipiste toimii talon liiketilassa.
2017 Ensimmäinen savuton kohde valmistuu.
2018 Vihreistä vihrein -kerrostalokohteemme Helsingin Jätkäsaaressa palkitaan kansainvälisellä The Scandinavian Green Roof Award -palkinnolla. 2010-luvulla olemme saaneet useita palkintoja kohteistamme.
TA:n asuntokohteet ovat saaneet useita palkintoja 2010-luvulla. Vihreistä vihrein -kerrostalokohteen The Scandinavian Green Roof Award -palkinto vastaanotettiin vuonna 2018.
2019 Vuoden alusta asumisoikeuskohteiden kaikki uudet sopimukset savuttomiksi. Päätoimipiste muuttaa Knitter Business Parkiin Espoon Kiloon.
2020 Vuoden alusta myös vuokrakohteiden uudet sopimukset savuttomiksi. Työntekijöitä noin 250.
Ainutlaatuinen Vihreistä vihrein -kerrostalokohde Helsingin Jätkäsaaressa on herättänyt paljon kiinnostusta valmistuttuaan vuonna 2018 osoitteisiin Länsisatamankatu 36 ja Hyväntoivonkatu 4.