Myynnistä markkinointiin työharjoitteluun
Olen aloittanut TA:lla loppuvuodesta 2016 sijaisena Lahden toimistolla. Tein aluksi useamman kuukauden töitä myyntiassistenttina ja jäin vielä kesätöihinkin samaan hommaan.
Tämän jälkeen olen ollut satunnaisen säännöllisesti töissä, pääasiassa kesäisin, ja aloittanut opiskelut ammattikorkeakoulussa. Olen tehnyt töitä myös opiskelujeni ohella ja olen onnekseni saanut paljon joustoa työn ja opiskelun yhdistämiseen. Työtehtäviini on kuulunut myynnin auttaminen asuntojen markkinoinnissa, sopimusten ja irtisanomisten tekemisessä, asuntojen esittelyssä sekä uudiskohteiden ennakkomarkkinoinnissa.
Miten päädyin harjoitteluun TA:lle?
Minulle oli automaattisesti ideana tehdä koulutukseeni kuuluva työharjoittelu myös TA:lla. Työtehtäväni ovat liittyneet vahvasti koulutukseeni, liiketalouden tradenomi ja markkinoinnin ala. Toivoin työharjoittelulta kuitenkin vielä isompaa kosketusta markkinointiin. Työharjoittelun järjestäminen onneksi hoitui hyvin ja sain paikan markkinoinnin harjoittelijana. Työharjoitteluni alkoi syyskuussa 2020 ja loppuu vuoden 2021 helmikuussa. Tänä aikana olen tehnyt tiivistä yhteistyötä koko viestintä- ja markkinointiosaston kanssa sekä tehnyt myös tavanomaisia tehtäviäni myynnin assistenttina.
Oli todella helpottavaa tehdä harjoittelu tutussa ympäristössä – olin jo edellisten työvuosieni aikana päässyt olemaan tekemisissä myös markkinointitiimin kanssa ja he olivat tulleet minulle hieman tutuiksi jo. Markkinointi- ja viestintäosasto toimii pääkonttorillamme Espoossa ja minä puolestani Lahden toimistolla, joten Teams ja etätyöskentely ovat olleet pääosassa. Olimme kaavailleet myös muutamia työpäiviä päätoimistolla markkinointitiimin kanssa, mutta vallitseva poikkeustilanne toi mutkia matkaan. Etäyhteyden ansiosta olen kuitenkin pystynyt olemaan tiiviissä kontaktissa markkinointitiimin kanssa.
Kiinnostavat työtehtävät tukivat opiskelujani
Harjoitteluni alussa sovimme tehtävistäni siten, että jatkan Lahden toimiston osalta Instagramin päivitysten tekemistä, joita olin hoitanut jo aiemminkin. Lahden toimiston päivitysten lisäksi sain tehtäväkseni päivittää Instagramia myös pääkaupunkiseudun, Turun, Oulun ja Hämeenlinnan osalta. Instagramin lisäksi sain tehtäväkseni päivittää yrityksemme Pinterest-tiliä viikoittain ja tehdä Google My Business-palvelun kautta viikoittain postauksia Lahdesta, Hämeenlinnasta, Tampereesta ja Oulusta. Tarpeen mukaan tulisin tekemään asukashaastatteluita, artikkeleita sekä blogipostauksia yrityksemme Ideoita kotiin- sekä Asuntomessut-blogeihin. Vielä näiden lisäksi sain päävastuulleni yrityksemme Facebook-tilin päivitysten tekemisen.
Pitkälti tämän listauksen mukaan olenkin harjoitteluani tehnyt. On ollut alusta asti todella mielenkiintoista päästä pintaa syvemmälle yrityksen verkkosivujen päivittämiseen sekä sosiaaliseen mediaan, joka näyttäytyy eri tavalla yritystileille kuin yksityiskäyttäjille. Olen ollut otettu, että olen aina saanut tehdä työssäni paljolti omien näkemysteni mukaisesti ja olen saanut laittaa oman kosketukseni kaikkeen tekemääni. Minuun on luotettu tekemisessäni, avustettu aina tarvittaessa ja annettu palautetta ja kehuja. Olen päässyt kehittymään työssäni ja saanut koulutukseeni pohjautuvaa työkokemusta. Mielestäni nämä ovat ehdottoman tärkeitä ja hienoja asioita!