Olimme tänä kesänä mukana Lohjan Asuntomessuilla kolmella messukohteella. Asumisoikeusasunnot Seilori ja Colori sekä talon kattoterassi Sahapihan huippu herättivät ihastelua messukävijöiden keskuudessa.
TA:n asuntomessukohteisiin Seiloriin, Coloriin ja Sahapihan huippuun tutustui neljän messuviikon aikana noin 33 000 kävijää. Kaiken kaikkiaan asuntomessuilla kävi yli 82 000 ihmistä. Vaikka tapahtuman portit Lohjan Hiidensalmessa on jo suljettu, pääsee messukoteihin tutustumaan edelleen virtuaalisilla asuntomessuilla.
Asukkaat pääsevät nauttimaan kattoterassista
Asuntomessuilla on perinteisesti esillä paljon pientaloja, mutta kiinnostusta on myös kerrostaloasumista kohtaan. TA:n asumisoikeuskerrostalon Sahapiha 6:n erikoisuutena on kattopuutarha järvinäköaloin. Kattopuutarha ja sen yhteydessä oleva saunaosasto keräsivätkin runsaasti ihastuneita kommentteja messukävijöiltä.
– Moni toivoi, että vastaavanlaisia asukkaiden yhteistiloja saataisiin muuallekin. Myös valoisat ja toimivat asunnot sekä niiden persoonalliset sisustukset olivat monen messukävijän mieleen, markkinoinnin asiantuntija Anu Vähäkallio TA-Yhtiöiden messutiimistä kertoo.
Paljon tuli myös kyselyjä, onko asuntoja vielä vapaana ja miten kyseiseen taloon pääsisi asukkaaksi.
– Kaikki Sahapiha 6:n asunnot ovat varattuja, mutta halutessaan asuntoihin voi tehdä hakemuksen siltä varalta, että asuntoja jossain vaiheessa vapautuu. Useat kymmenet ihmiset täyttivätkin asumisoikeusjärjestysnumerohakemuksen nähtyään talomme, Anu Vähäkallio sanoo.
Uudet asukkaat muuttavat asuntoihin elokuun lopussa. He pääsevätkin nauttimaan paitsi uusista asunnoistaan, myös kehuja keränneistä yhteistiloista. Asukkaat voivat varata saunavuoron yhteissaunasta, josta voi katsella Lohjanjärven maisemia. Kattopuutarha oleskelualueineen ja istutuslaatikoineen on myös luonnollisesti jatkossa asukkaiden yhteisessä käytössä.
– Jokaiselle asunnolle on varattu oma istutuslaatikko, johon asukkaat saavat istuttaa haluamiaan kasveja. Asukkaiden käyttöön jää myös messuilla ollut kesäkeittiö ja osa terassin kalusteista. Yhteistä tilaa on myös katutason kerhohuoneessa, Anu Vähäkallio kertoo.
Asumisoikeuskerrostalo palkittiin messuilla
TA:n asumisoikeuskerrostalo sai messuilla myös hienoja tunnustuksia. Kohtuuhintainen talo palkittiin Vihreä teko -palkinnolla. Kyseessä on Lohjan Asuntomessujen ja Lohjan kaupungin jo rakennusvaiheessa lanseeraama kampanja, jolla haluttiin kannustaa messukohteita ottamaan huomioon talojen ilmastonäkökulma.
Toinen huomionosoitus saatiin, kun Sauna from Finland ry palkitsi messujen elämyksellisimmät saunat, ja Sahapihan huipun yhteissauna sai kunniamaininnan. Perusteluissa mainittiin yhteissaunan turvallisuus ja esteettömyys, kestävät ja helposti siivottavat materiaalit sekä upeat näköalat ja saunan yhteydessä oleva kattoterassi.
Messujen rakentumista ja messufiilistä pääset ihailemaan virtuaalimessujen lisäksi myös videosarjassamme, jonka löydät Youtube-kanavaltamme. Lisää messuaiheisia juttuja löydät Kohti asuntomessuja -blogistamme, jossa Lohjan messujen päätyttyä ryhdymme seuraamaan Naantalin kesän 2022 Asuntomessujen valmisteluja. Naantalissa olemme mukana kahdella eri kohteella.
Messutiimi kiittää kaikkia vierailijoita ja suuntaa katseet ensi kesään!