Olemme jälleen ensi kesänä mukana Asuntomessuilla. Kesän 2022 Asuntomessut järjestetään Naantalissa ja TA:lla on messuilla kaksi erillistä hanketta ja yhteensä viisi erillistä messukohdetta.
Vuoden 2022 Asuntomessut järjestetään upealla Luonnonmaan saarella. Lounatuuleksi nimetystä asuntomessualueesta valmistuu merellinen ja luonnonläheinen asuinalue, joka rakentuu saariston luontoa kunnioittaen jyhkeiden kallioiden päälle. Messualueelle on tulossa yhtiömuotoista asumista, vapaa-ajan asuntoja ja noin 20 pientaloa. Tonttien ympärille tullaan jättämään viheralueita ja alueen energiaratkaisuja on huomioitu alueella monin tavoin.
Omavarainen rivitalokortteli ja oheiskohde Naantalin keskustassa
Varsinaiselle messualueelle Naantalin Lounatuuleen rakennamme 21 asunnon rivitalon, jossa esittelemme kahta asuntoa sekä tunnelmallista pihasaunaa. Lisäksi Naantalin keskustaan valmistuva 22 asunnon asumisoikeuskerrostalo Tuulensuunkatu 27 on asuntomessujen virallinen oheiskohde. Oheiskohteessa vierailijat pääsevät tutustumaan kahteen asuntoon sekä toisen kerroksen katolle tehtävään pihakanteen.
Median edustajat pääsivät eilen tutustumaan messualueeseen ja oheiskohteisiin sekä saivat kuulla pieniä tarinoita messuhankkeiden takana. Naantalin asuntomessujen ensimmäinen mediapäivä oli erittäin onnistunut ja keräsi ison joukon kiinnostuneita toimittajia ja vaikuttajia Naantaliin.
TA:n messutiimin Anu Vähäkallio ja Eija Imara-Väisänen pääsivät kertomaan messuhankkeistamme kiinnostuneelle toimittajajoukolle. – Olimme selvästi tehneet vaikutuksen toimittajiin jo viime kesänä Lohjan Asuntomessuilla erityisesti upealla kattoterassillamme Sahapihan huipulla, sillä monet toimittajat tulivat vielä kehumaan viime kesän upeaa kohdettamme, Anu Vähäkallio kertoo. Odotukset erityisesti Tuulensuunkatu 27 kohdalla ovatkin nyt korkealla, sillä moni toimittaja kyseli, tuleeko tästä katoterassista yhtä hieno.
Myös varsinaiselle messualueelle nouseva Lounatuuli 13 ja 15 ja erityisesti sen energiaratkaisut kiinnostivat lehdistöä. – Lounatuuli 13 ja 15 tulee olemaan lähes energiaomavarainen kohde. Talot lämpiävät maalämmöllä, sähköä lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmiin saadaan talojen katoille tulevista aurinkopaneeleista. Aurinkopaneelien tuottamaa sähköä voidaan myös varastoida, kertoo Eija Imara-Väisänen.
Lue lisää:
ta.fi/asuntomessut
Lounatuuli 13 ja 15, Naantali (vuokra)
Tuulensuunkatu 25, Naantali (asumisoikeus)